25.2.1985

Kanne Kotkan raastuvanoikeudessa

Oy W. Rosenlew Ab oli A:lle 28.8.1980 toimitetun haasteen nojalla raastuvanoikeudessa lausunut, että A oli 9.10.1970 päivätyllä takaussitoumuksella mennyt omavelkaiseen takaukseen 10.000 markan pääoman, velalle laskettavan 12 prosentin koron sekä mahdollisten, enintään 250 markkaan nousevien perimiskulujen suorittamisesta taimimyymäläsopimuksen mukaisesti, joka oli solmittu yhtiön ja B:n välillä. B oli jättänyt suorittamatta yhtiölle jälleenmyyntisopimukseen perustuvia saatavia yhteensä 141.018 markkaa 42 penniä ja maksamattomia tilikorkoja 29.2.1980 saakka 30.566 markkaa 26 penniä, minkä lisäksi B oli määrätty korvaamaan yhtiölle maksamismääräysmenettelystä aiheutuneita kuluja 3.150 markkaa. B oli sittemmin asetettu Kotkan raastuvanoikeuden päätöksellä konkurssiin. Sen vuoksi yhtiö oli vaatinut, että A velvoitetaan suorittamaan sille takaussitoumuksen nojalla pääomaa 10.000 markkaa 12 prosentin korkoineen 9.10.1970 lukien ja perimiskulujen korvauksena 250 markkaa sekä korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut.

Vastine

A oli katsonut, että kysymyksessä oli alunperin ollut yksivuotinen takaussitoumus, joka oli toimitettu yhtiölle sen ja B:n välillä 2.5.1969 tehdyn sopimuksen vakuudeksi. Takaussitoumukseen perustuva vaatimus oli vanhentunut. Tämän vuoksi A oli vaatinut kanteen hylkäämistä ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Raastuvanoikeuden päätös 15.1.1981

Raastuvanoikeus on lausunut selvitetyksi, että yhtiön Harvialan taimitarha ja B olivat 2.5.1969 allekirjoittaneet jälleenmyyntisopimuksen, jonka mukaan B oli sitoutunut toimimaan Harvialan tuotteiden jälleenmyyjänä Kotkassa. Sopimuksessa lähemmin mainittujen sopimusvelvoitteidensa vakuudeksi ja siltä varalta, että B sopimuksen vastaisella toiminnalla aiheuttaisi Harvialalle vahinkoa, B oli sitoutunut luovuttamaan 14 päivän kuluessa sopimuksen allekirjoittamisesta Harvialalle tämän hyväksymän 10.000 markan määräisen takuun. Sopimuksessa oli määrätty, että sopimus oli tehty viideksi vuodeksi allekirjoituspäivästä lukien ja jatkui senkin jälkeen yhden vuoden kerrallaan, ellei kumpikaan sopimuspuoli sanonut sitä irti vähintään kuutta kuukautta ennen sopimuskauden päättymistä. A oli 9.10.1970 päivätyssä takaussitoumuksessa sitoutunut omavelkaiseen takaukseen 10.000 markkaan asti velalle laskettavine 12 prosentin korkoineen ja enintään 250 markkaan nousevien perimiskulujen suorittamisesta taimimyymäläsopimuksen mukaisesti, joka oli solmittu yhtiön ja B:n välillä. B oli 25.1.1971 päivätyn kirjeensä mukana lähettänyt tämän takaussitoumuksen Harvialan taimitarhalle maininnoin: "oheisena lähetän 1-vuoden takaussitoumuksen". B oli 28.4.1980 annetulla maksamismääräyksellä velvoitettu suorittamaan yhtiölle ajalta 1.1. -15.12.1971 pääomaa ja korkoa yhteensä 171.548 markkaa 68 penniä ja kuluja 3.150 markkaa.

Yhtiön Harvialan taimitarha ja B olivat 1.1.1971 tehneet uuden jälleenmyyntisopimuksen, jossa oli sovittu, paitsi sopimuksen viiden vuoden kestoajasta ja sen jälkeisestäkin jatkamisesta ja muusta, myös siitä, että B asettaa sopimuksen vakuudeksi yhtiön hyväksymän vakuuden.

Tämän vuoksi ja kun A oli 9.10.1970 allekirjoittanut takaussitoumuksensa taimimyymäläsopimuksen mukaisesti, joka oli solmittu yhtiön ja B:n välillä ja kun tämä sopimus oli rauennut edellä mainitulla 1.1.1971 tehdyllä uudella sopimuksella, raastuvanoikeus on katsonut, ettei takaussitoumus enää sitonut A:ta ja hylkäsi kanteen. Asian laatuun nähden A sai pitää kulunsa jutussa vahinkonaan.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 19.10.1983

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhtiö ja A olivat saattaneet jutun, on katsonut, etteivät raastuvanoikeuden päätöksessä kerrotun 1.1.1971 solmitun jälleenmyyntisopimuksen ehdot olleet oleellisesti muuttuneet päätöksessä mainitun 2.5.1969 solmitun jälleenmyyntisopimuksen ehdoista. Uudella sopimuksella ei ollut myöskään katsottava kumotun vanhaa sopimusta, joten kysymyksessä oleva takaussitoumus ei ollut rauennut. Yhtiö ei kuitenkaan ollut näyttänyt 24.2.1873 annetun takausasetuksen 1 §:n mukaisesti valvoneensa mainittuun takaussitoumukseen perustuvaa saatavaa päävelallisen B:n 5.5.1980 alkaneessa konkurssissa eikä siten säilyttäneensä puhevaltaa takausmiestä A:ta vastaan. Tämän vuoksi hovioikeus on jättänyt asian raastuvanoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan muutoin paitsi että yhtiö on velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut jutussa 3.000 markalla.

Perustelut

Velkojan takaajaan kohdistamasta vaatimuksesta voivat velkoja ja takaaja sopia. Takauksen liitännäisestä luonteesta johtuen takaajan suorituksella saattaa kuitenkin olla vaikutuksia myös takaajan ja päävelallisen väliseen suhteeseen kuin myös, mikäli takaajia on useita, muiden takaajien asemaan.Tuomioistuimella on siten aihetta viran puolesta selvittää velkojan mahdollinen puhevallan menetys takaajaa vastaan varaamalla velkojalle tilaisuus selvityksen esittämiseen. Hovioikeuden ei näin ollen olisi tullut hylätä velkojan kannetta ennen selvityksen esittämistä. Kun yhtiö on täällä esittänyt selvityksen valvonnastaan päävelallisen Nils B:n 5.5.1980 alkaneessa konkurssissa, johon selvitykseen A on saanut tilaisuuden vastata, Korkein oikeus toteaa, että yhtiö on säilyttänyt puhevaltansa takaajaa A:ta vastaan.

A on allekirjoittanut takaussitoumuksensa 9.10.1970. Tällöin on siis ollut voimassa yhtiön ja B:n välillä 2.5.1969 allekirjoitettu sopimus. Koska sitä seikkaa, että B on lähettänyt takaussitoumuksen yhtiölle 25.1.1971 päivätyllä kirjeellä, ei voida pitää selvityksenä siitä, että A olisi tarkoittanut takauksensa koskemaan B:n ja yhtiön välillä 1.1.1971 tehtyä sopimusta, eikä vastoin A:n kieltämistä ole esitetty muutakaan näyttöä siitä, että A olisi suostunut takaamaan sitoumuksensa antamisen jälkeen tehtyä uutta sopimusta, A:n ei voida katsoa olleen takausvastuussa yhtiön ja B:n välillä 1.1.1971 tehdystä sopimuksesta johtuvista velvoitteista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Täytäntöönpanoa koskeva kieltomääräys kumotaan.